10. lokakuuta 2018

Q3 2018 kvartaalikatsaus - valtava loikka nettovarallisuudessa!

Vuoden kolmas kvartaali on takanapäin ja löysin vihdoin aikaa naputella katsauksen blogiin. Ja mikäs tässä kirjoitellessa, sillä kolmas vuosineljännes oli talouteni kehityksen kannalta aivan valtava menestys! Pitkäaikainen panostukseni erityyppisiin sijoituksiin kantoi hedelmää monelta eri suunnalta: Osakesalkku kasvoi uusien sijoitusten myötä lähemmäksi aikaisempaa huipputasoa, asuntosijoitukset tuottivat tasaista kassavirtaa ja merkittävimpänä tekijänä pörssin ulkopuoliset omistukseni kasvattivat arvoaan valtavasti.

Edellisen neljänneksen aikana tekemäni pankkiasiakkuuden siirtäminen hankaloittaa hieman talouteni seurantaa, sillä kaikkiin Nordnetissä tottumiini raportteihin ei löydy Nordealla vastineita. Kun salkku on hajautettu useampaan pankkiin, on oma Google Drive -seurantani ainoa paikka jossa näen kehityksen selkeästi. Suurin ihmettelyn aiheeni on ollut se, ettei salkusta saa Nordean verkkopankissa, Investorissa tai mobiilipankissa selvää aikapohjaista kuvaajaa, vaan kaikki rapotointi keskittyy vain yksittäisten osakkeisen kehitykseen. Muutoin olen ollut kohtalaisen tyytyväinen sijoittamisen jouhevuuteen Nordean puolella.

Salkun siirron myötä myös huomasin omien graafieni olevan hieman turhan yksinkertaistettuja, sillä ne eivät huomioi vivutusta millään tapaa. Kun purin Superluoton pois osakesalkusta ja nostin käteispainoa, graafi näyttää salkun arvon tippuneen roimasti. Vaikka sinänsä pitää paikkansa, ei se ole kuitenkaan ihan koko totuus. Koitan jatkossa kehittää omaa raportointiani huomioimaan kokonaiskuva paremmin.

Osakesalkkuni markkina-arvo on neljännen kvartaalin alussa 34 421,20 euroa, eli 4 703,88 euroa enemmän kuin muutama kuukausi sitten. Valtaosa kasvusta on siirron myötä nousseen käteispainon takaisin sijoittamista, joskin uuttakin rahaa on päätynyt salkuun. Alkuvuoden huippuun on silti vielä hieman matkaa.

Allokaatio on sijoitustrategiani suhteen ihan hyvässä balanssissa indeksisijoitusten ollessa yhä selvästi suoria osakepoimintoja isommassa painossa. Tavoitteenani on pitää passiivisten indeksisijoitusten osuus aina yli 50% koko salkun arvosta.



Q3 on osinkojen suhteen perinteisesti kitsas vuosineljännes. Tällä kertaa osinkoja kertyi 76,40 euroa, eli jokseenkin saman verran kuin vuosi sitten. Vuositasolla osinkoja on tähän mennessä kertynyt 762,96 euroa, eli tuhannen euron ylittäminen vaatisi varsin runsaan viimeisen vuosineljänneksen. Salkun seurannan alusta alkaen osinkoja on kaikkiaan kertynyt 2 602,09 euroa.



Raportin varsinainen pommi löytyy nettovarallisuuteni seurannasta. Vuosineljännekselle sattui useampi tapahtuma, jonka johdosta nettovarallisuutta saa tarkastaa ylöspäin. Asuntosalkkuni vakuusarvo tuli lainaneuvotteluiden yhteydessä arvioitua välittäjien toimesta uusiksi, jonka myötä rohkenen nostaa omaisuuteni arvostusta myös omassa seurannassa. Pörssin ulkopuolisissa sijoituksissani tapahtui myös valuaatioiden suhteen useita muutoksia ja teinpä myös eräästä pitkäaikaisesta sijoituksesta myös pienimuotoisen exitin.

Seurantani mukaan minulla on nettovarallisuutta tällä hetkellä 417 491,67 euroa! Kasvua kvartaalin aikana on siis kertynyt peräti 191 831,46 euron verran ja varallisuuteni on siis tämän vuoden aikana tuplaantunut! Tiesin toki kvartaalin olleen hyvin suotuisa erinäisten tapahtumien johdosta, mutta vasta seurantaa päivittäessä hahmotin kuinka suurista summista oli todella kyse. Ihmeellinen fiilis!


Tässä samalla on kuitenkin hyvä muistuttaa pörssin ulkopuolisten sijoitusteni luonteesta: Seuranta pohjautuu hyvin pitkälti "paperivaluaatioon", eli yrityksen tuoreimpaan tiedossa olevaan arvostukseen. Vaikka firma olisi valuaatioltaan millainen, ei kyseessä ole järin likvidi sijoitus ennen jonkinlaista exitiä, kuten pörssilistautumista tai yritysostoa. On siis myös täysin mahdollista, että joudun joskus arvostamaan nettovarallisuuteeni laskemiani sijoituksia nollaan, mikäli yritykset eivät onnistu bisneksessään.

Erään pitkäaikaisen omistukseni lunastuksen myötä minulla on nyt mukavasti käteiskassaa, jota aion sijoittaa ajallisesti hajauttaen indeksisalkkuun ja suoriin osakepoimintoihin. Pitää kuitenkin koittaa malttaa tehdä sijoituksia pikku hiljaa ja säästää jonkinlaista purkuria pahan päivän varalle. Mikäli markkinassa tapahtuu jo pitkään uumoiltu isompi korjaus, haluan olla valmiina lapioimaan käteistä halpoihin osakkeisiin.

Pientä laskusuuntaa ja hermoilua on mielestäni jo havaittavissa, mutta vielä on pitkä matka siihen, että osakkeita voisi kutsua halvoiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti