21. tammikuuta 2018

Arvopaperimarkkinalaki ja sijoitusbloggaajien etiikka

Twitterissä kuhistiin eilen Ruotsista kantautuneesta uutisesta, jonka mukaan sikäläisiä sijoitusbloggaajia on asetettu syytteeseen ja jo tuomittukin kurssimanipulaatiosta. Kirjoittajat ovat antaneet vahvoja ostosuosituksia Tukholman pörssin vähemmän vaihdetuille osakkeille, joiden kurssit voivat reagoida vähäisempäänin medianäkyvyyteen. Eräitä "pump & dumpista" syytettyjä bloggareita uhkaa jopa ehdoton vankeus, mikäli talousrikoksista vastaava viranomainen saa tahtonsa läpi. Uutinen julkaistiin mm. Taloussanomissa ja Kauppalehdessä.

Harrastuksekseen blogia pitävän piensijoittajan näkökulmasta uutinen tuntuu hurjalta. Se toimii kuitenkin oivallisena muistutuksena siitä, että arvopaperimarkkinalaki koskee kaikkia sijoittajia salkun koosta riippumatta. Mikäli blogilla, Twitter-tilillä tai vaikkapa postituslistalla on siinä määrin seuraajia että pörssivihjeet voisivat vaikuttaa kursseihin, pitää tuota näkyvyyttä ymmärtää kohdella kunnioittavasti. Disclaimerit blogisivun alareunassa eivät auttaneet ruotsalaisbloggaajia ja uskon ettei niistä olisi hyötyä käräjillä Suomessakaan.

Myös muiden sijoittajien on hyvä tiedostaa luvallisen toiminnan rajat. Jos piensijoittaja vaikka työnsä puolesta saa tietoonsa julkistamatonta tietoa pörssiyrityksestä ja tekee kauppaa kyseisen firman osakkeilla, tilanne voidaan tulkita sisäpiirikaupaksi. Se, kuinka herkästi tällaisesti toiminnasta voi jäädä kiinni on tietysti oma kysymyksensä, erityisesti jos sijoitetut summat ovat pieniä. Lain näkökulmasta tilanne on kuitenkin selkeä.

Itse olen pyrkinyt välttämään varsinaisia ostosuosituksia blogissani. Kirjoitukset koskevat yleensä muutenkin varsin suuria yrityksiä ja aktiivisesti vaihdettuja osakkeita. Olisi silti ehkä hyvä mainita kirjoitusten yhteydessä oma positioni, etenkin jos kyseessä on entuudestaan omistamani osake. Yleensä kirjoitan tekemistäni ostoista jälkikäteen mikä eliminoi spekulaation ostovaiheessa, mutta eettisesti olisi myös fiksua istua ostettujen osakkeiden päällä tarpeeksi pitään uuden artikkelin jälkeen. Onneksi tämä ei ole holdaajalle järin vaikeaa!

Vaikka valtaosa sijoitusblogeista tuntuu Suomessa olevan sivutoimista harrastustoimintaa, ovat bloggarit silti mielipidevaikuttajia myös talousasioiden saralla. Yritykset ovat yhä enemmän kiinnostuneita blogien hyödyntämisestä markkinoimisessa ja sijoittajasuhteiden kehittämisessä. Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä, tässäkin asiassa.

Mitä mieltä itse olette blogien vaikutuksesta markkinoihin?

4 kommenttia:

  1. Yksi aika olennainen osa tuota syytettä oli se, että noiden bloggaajien ainakin väitetään tienanneen 250 000 € tuolla toiminnallaan. Ilman sitä, syyte tuskin edistyisi mihinkään.

    Eli jos bloggaaja ei esim myy kirjoittamansa ostosuosituksen jälkeen, niin ei pitäisi olla huolta, että syyte manipuloinnista napsahtaisi.

    Sinänsä mielenkiintoinen juttu, että isojen pankkien väitetään ihan jatkuvasti tekevän tuota samaa juttua, mistä noita bloggaajia syytetään. Paitsi että isompien toimijoiden suositukset pystyvät heiluttamaan muitakin kuin vähävaihtoisien yhtiöiden pörssikursseja. Mutta eipä näy heitä syytteessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitähän tuo "dump" meinaa. Pelkässä kirjoittelussa ei tosiaan ole mitään pahaa, edes vaikka antaisi osto/myyntisuosituksia. Ongelmaksi se nousee, mikäli kirjoituksella on valtaa vaikuttaa kurssiin ja kirjoittaja hyötyy tuosta kurssiheilahduksesta.

      Tuo toimii toki toiseenkin suuntaan, eli jos ensin antaa heikon arvion yrityksestä blogiartikkelissa, jonka jälkeen päätyykin ostamaan osakkeita, on tilanne yhtä lailla rangaistava.

      Poista
  2. Ohhoh, olivatkohan pojat tienneet mitä tekevät?
    Kieltämättä alkoi pelottaa, että mitä jos vahingossa viestisi jotain tällaista ajattelemattomana. Vaikka että "Ajattelin ostaa X osaketta syystä Z" ja sitten myöhemmin toimisikin toisella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi siltä että ovat kyllä tienneet tasan tarkkaan mitä ovat tehneet. Toiminta on ollut tahallista ja laajaa.

      Vaikka Finanssivalvontakin on ilmoittanut seuraavansa kotimaisia blogeja, ei tavallisen sijoitusbloggarin tarvitse mielestäni olla kamalan huolissaan. Lähinnä on hyvä vain tiedostaa oma asema ja olla hieman varovaisempi jos kirjoittaa pienistä ja vähän vaihdetuista firmoista.

      Poista