21. tammikuuta 2018

Arvopaperimarkkinalaki ja sijoitusbloggaajien etiikka

Twitterissä kuhistiin eilen Ruotsista kantautuneesta uutisesta, jonka mukaan sikäläisiä sijoitusbloggaajia on asetettu syytteeseen ja jo tuomittukin kurssimanipulaatiosta. Kirjoittajat ovat antaneet vahvoja ostosuosituksia Tukholman pörssin vähemmän vaihdetuille osakkeille, joiden kurssit voivat reagoida vähäisempäänin medianäkyvyyteen. Eräitä "pump & dumpista" syytettyjä bloggareita uhkaa jopa ehdoton vankeus, mikäli talousrikoksista vastaava viranomainen saa tahtonsa läpi. Uutinen julkaistiin mm. Taloussanomissa ja Kauppalehdessä.

Harrastuksekseen blogia pitävän piensijoittajan näkökulmasta uutinen tuntuu hurjalta. Se toimii kuitenkin oivallisena muistutuksena siitä, että arvopaperimarkkinalaki koskee kaikkia sijoittajia salkun koosta riippumatta. Mikäli blogilla, Twitter-tilillä tai vaikkapa postituslistalla on siinä määrin seuraajia että pörssivihjeet voisivat vaikuttaa kursseihin, pitää tuota näkyvyyttä ymmärtää kohdella kunnioittavasti. Disclaimerit blogisivun alareunassa eivät auttaneet ruotsalaisbloggaajia ja uskon ettei niistä olisi hyötyä käräjillä Suomessakaan.

18. tammikuuta 2018

Jenkki-ETF:iä sittenkin tarjolla - ainakin Danske Bankin asiakkaille

Vuodenvaihteen sijoitusaiheisissa keskusteluissa tunnuttiin käsittelevän vain yhtä asiaa: MiFiD II -direktiiviä, jonka johdosta Yhdysvaltoihin listatut ETF- ja ETN-tuotteet katosivat kokonaan eurooppalaisten sijoittajien ulottuvilta. Moni vaikkapa Vanguardin tai SPDR:än tuotteiden varaan rakentanut joutui yhtäkkiä toteamaan, ettei kaupankäynti enää olisikaan mahdollista. Itsekin totesin salkkuni allokaatioon kuuluvien VXF, VNQ ja VNQI -ETF:ien olevan jatkossa poissa pelistä.

Onnekseni tarkoituksenani on tosiaan ikiholdata salkun omistuksia, joten muutos ei käytännössä aiheuttanut välittömiä vaikutuksia strategiaani. Kerkesin vielä ennen vuodenvaihdetta tankata ko. lappuja lisää. Olen kuitenkin erittäin harmissani tällaisesta sijoittajien holhoamisesta ja rahavirtojen keinotekoisesta ohjaamisesta "vastaaviin" eurooppalaisiin ETF:iin. Ajattelen kuitenkin optimistisesti, ettei näin järjetön säädös voi kovin kauaa pysyä voimassa.

15. tammikuuta 2018

Nordean näkemyksiä aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen eroista

Osallistuin viime viikolla Nordean järjestämään keskustelutilasuuteen, jonka aiheena oli aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen ajankohtaiset teemat. Aamiaistilaisuudessa puheenvuoroja käyttivät mm. pankin rahasto- ja asiakaskokemusjohtajat Hanna Porkka ja Tanja Eronen sekä BlackRockin iSharesin pohjoismaiden rahastojohtaja Matti Tammi.

Vaikka itse miellän aktiivisen sijoittamisen lähinnä osakepoiminnaksi, tilaisuus käsitteli pääasiassa rahastosijoittamista. Suuri osa esitysten sisällöistä oli varsin peruskauraa rahasto- ja ETF-sijoittamiseen perehtyneille, mutta mukana oli myös jokseenkin kiinnostavaa tietoa sijoittamisen markkinatrendeistä ja mm. Nordean tulevista sijoitustuotteista. Keskustelun lomassa esiin nousseita ilmiöitä olivat mm. aktiivisten ja passiivisten sijoitustuotteiden tarjoaman polarisoituminen, uudenlaiset aktiivista ja passiivista sekä mahdollisesti konepohjaista salkunhoitoa yhdistelevät instrumentit sekä vastuullisen sijoittamisen (ESG) suosion kasvu.



12. tammikuuta 2018

Tammikuun ETF-kuukausisäästöt: DX2J, DXET, QDVD

Edellisestä indeksisalkkuani käsittelevästä kirjoituksesta on jo hetki aikaa, joten ajattelin summata tilanteen tammikuun ETF-kuukausisäästöllä* tehtyjen ostojen yhteydessä. MiFID II:sta johtuvien kaupparaportointiin liittyvien muutosten vuoksi Nordnet ei tällä kertaa onnistunut toteuttamaan ostoja ajallaan, vaan uudet omistukset ilmestyivät salkkuihin vajaan viikon viiveellä.

Indeksisalkkuni seuraa yhä samaa strategiaa: Olen luonut kohtuullisen laajalla instrumenttivalinnalla haluamani kaltaisen hajautuksen ja allokaation, jonka seuranta tapahtuu itse rakentamallani raportilla. Kuukausittaisten säästöjen avulla pyrin sitten kohdentamaan uudet sijoitukset aina niihin instrumentteihin, jotka poikkeavat eniten allokaatiosta. Kyse on nimenmukaisesti ikiholdauksesta, en ole ainakaan toistaiseksi tehnyt salkusta yhtään myyntiä koko sen olemassaolon aikana.

Toistaiseksi olen ollut strategiaan varsin tyytyväinen. Avasin salkun elokuussa 2015, jonka jälkeen TWR-tuottoa on kertynyt hieman yli 33%. Tuotto on lisäksi tullut ihan kohtuullisella riskillä - tällä hetkellä Nordnet ilmoittaa salkun Sharpen luvuksi 1,2. Viimeisen vuoden aikana tuottoa on tullut 10,27%.


7. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 vuosi- ja varallisuuskatsaus

Vuosi 2017 vierähti omalta osaltani ohi hyvin kiireisissä merkeissä. Jätin blogin väliaikaisesti täysin taka-alalle, kun keskityin käyttämään aikaani asioihin, joilla olisi pidemmän päälle oman elämäni ja talouteni kannalta suurempia vaikutuksia.

Vaikka blogikirjoittelu oli paussilla, oli vuosi sijoittamisen ja vaurastumisen tavoittelun kannalta silti varsin tapahtumarikas. Työelämässä asiat etenivät hyvään suuntaan, mikä näkynee positiivisena palkkakehityksenä tulevaisuudessa. Osakesijoittaminen jatkui entiseen malliin suorien osakepoimintojen ja säännöllisen ETF-kuukausisäästämisen muodossa. Vuoden aikana kastoin myös varpaani ensimmäistä kertaa täysin uusiin sijoitusteemoihin, asuntosijoittamiseen sekä fyysisiin jalometalleihin.

1. tammikuuta 2018

Holdaus jatkuu

Vuosi 2017 vierähtikin ohi hieman eri merkeissä kuin alunperin olin suunnitellut. Sekä ammatillisessa mielessä että henkilökohtaisella tasolla vuosi oli kiireisempi kuin koskaan, joten jouduin heti vuoden alussa priorisoimaan ajankäyttöäni rankalla kädellä. Valitettavasti sen myötä blogikirjoittelu jäi hetkeksi taka-alalle. Vaikka uskon sijoituspäiväkirjan pitämisestä olevan hyötyä taloudellisen vaurastumisen tavoittelussa, olen varma että viime vuoden panostukseni työelämässä kantavat pidemmän päälle paljon enemmän hedelmää.

Kirjoitusten puutteesta huolimatta holdailu on jatkunut. Salkkuni ytimenä toimiva indeksisalkku on jatkanut kasvuaan kuukausittaisilla sijoituksilla, eikä salkusta ole tehty lainkaan myyntejä sitten sen perustamisen. Tarkoituksenani on säilyttää salkku koskemattomana ja pitää merkittävin osuus sijotuksistani kiinni passiivisissa indekseissä jatkossakin.