28. joulukuuta 2016

Katsaus 2016 vuositavoitteisiin

Nyt kun vuosi alkaa olla pulkassa, on hyvä hetki vilkaista hieman taaksepäin ja tehdä yhteenvetoa siitä miten vuosi on oikein mennyt. Asetin tammikuisessa merkinnässäni itselleni erinäisiä tavoitteita sijoitusharrastuksen suhteen. Ilman jälkikäteen tapahtuvaa reflektiota kaikenlaiset tavoitteet ovat mielestäni jokseenkin merkityksettömiä, joten käynkin tässä nyt läpi asettamani tavoitteet ja niiden tilanteen.

Saavutukset:


"Suorista osakepoiminnoista koostuvan kakkossalkun allokaation ja sääntöjen luominen"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Osakesalkun sääntöjen ja tavoiteallokaation suunnittelu taisi olla vuoden ensimmäinen täyttämäni tavoite. Kirjasin säännöt ylös tähän merkintään, joskin näin jälkikäteen täytyy todeta etten ole onnistunut noudattamaan sääntöjä kovinkaan hyvin.



"Osakkeiden oman seurannan ja raportoinnin parantaminen"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Olen vuoden mittaan luonut itselleni Excel- ja Google Spreadsheets-pohjaiset työkalut kokonaisvarallisuuden, indeksisalkun tavoiteallokaation ja seurantalistalla olevien osakkeiden seurantaan. Parannettavaa toki vielä olisi, mutta tilanne on jo nykyisellään huomattavasti parempi kuin vuoden alussa.



"Nordnetin Superluoton hakeminen"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Olisin voinut laittaa lainahakemuksen vetämään jo heti vuoden alussa, mutta halusin ensin saada osinkosalkkuni hajautuksen sellaiselle mallille, että voisin saada salkkuun Superluoton* edullisimman kultatason. Tuo tavoite täyttyi toukokuussa ja sen myötä aktivoin lainoituksen salkkuun.



"Salkkujen välisen tavoiteallokaation saavuttaminen"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Omien sääntöjeni mukaan passiivisen indeksisalkkuni tulisi aina olla salkuista suurin, osinkosalkku korkeintaan saman kokoinen ja satelliittisalkku korkeintaan 10% kolmen salkun yhteispainosta. Kesän aikoihin tavoite oli jo täyttymässä, mutta sitten tein tietoisen päätöksen alkaa panostaa suoriin osakepoimintoihin suunniteltua enemmän, sillä vaikutti siltä että onnistuin saamaan osinkosalkulle indeksisalkkua parempaa tuottoa. Aloin myös lipsumaan alkuperäisestä pyrkimyksestä hyödyntää Superluottoa maksimissaan kultarajaan saakka.



"Vapaaehtoisen eläkesäästön allokaation suunnittelu ja painotus koko sijoitusvarallisuus huomioiden"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Olen suunnitellut eläkesalkkuni allokaation päivittämistä jo jonkin aikaa, sillä haluaisin hieman optimoida salkun juoksevia kustannuksia ja hyödyntää tehokkaammin mahdollisuutta ilmaiseen tasapainottamiseen. Pohdiskelu oli jo toukokuussa varsin pitkällä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi lyödä uutta allokaatiota lukkoon ja alkaa siirtää omistuksia uuteen malliin. Tämä kuitenkin tapahtunee kevään 2017 aikana.



"Alustava perehtyminen asuntosijoittamiseen"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Tämän kaltainen tavoite on hieman huono, sillä se on liian hähmäinen ja vaikeasti mitattavissa. En voi väittää, että olisin vuoden aikana käyttänyt valtavasti aikaa asuntosijoittamiseen tutustumiseen, mutta sen verran kuitenkin että tavoitteen voi katsoa täyttyneeksi. Todennäköisesti tulen hankkimaan ensimmäisen sijoitusasuntoni vuoden 2017 lopulla tai viimeistään vuoden 2018 alussa.



"Kuuden uuden sijoitusta käsittelevän kirjan lukeminen"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Laskeskelin, että tarkalleen ottaen vuoden aikana on tullut luettua neljä uutta talous- ja sijoitusaiheista kirjaa. Olen vuoden 2016 aikana lukenut enemmän kirjoja kuin moneen vuoteen, mutta työnkuvani muutoksesta johtuen suurin osa kirjallisuudesta on painottunut erityisesti loppuvuoden aikana oman alan ammattikirjallisuuteen. Tavoitetta ei siis tarkalleen ottaen ole saavutettu, mutta muuten olen kyllä vuoteen tyytyväinen.



"Kolmen perusteoksen uudelleen lukeminen"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Mielestäni on tärkeää kerrata perusasioita säännöllisesti, jotta ne pysyvät selkärangassa ja perspektiivin säilyttäminen helpottuu uusien ideoiden tulvassa. Siksi asetin tavoitteeksi vanhoihin perusteoksiin palaamisen. Valitettavasti ehdin vuoden aikana lukea uudestaan vain Marko Eerolan Paras Sijoitus -teoksen, joten vuositavoite ei täyttynyt.


Merkkipaalut:


"Sijoitussalkun arvon nostaminen 20000 euroon"

Tilanne: Tavoite saavutettu
Tämä tavoite olisi voinut olla hieman kunnianhimoisempi, sillä se täyttyi jo kesäkuun alussa. Vuoden lopulla salkku hätyyttelee jo 30K€ rajaa. :)





"Osinkotulojen määrän korotus 400 euroon"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Tämä tavoite oli niinikään hieman liian lepsu. 400€ raja taisi mennä rikki jo osinkokevään aikana ja vuoden lopulla brutto-osinkoja on kertynyt jo yli 700€.



"5000€ lisäsijoitus pörssin ulkopuolisiin osakkeisiin"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Kun asetin tämän tavoitteen, ajatuksenani oli että saattaisin päästä osallistumaan vuoden mittaan jonkin jo omistamani kasvuyhtiön uuteen rahoituskierrokseen. Mahdollisuutta tähän ei kuitenkaan ilmaantunut, joten tavoite jäi myös saavuttamatta. Osallistuin kesällä pienellä summalla Invesdorin joukkorahoituskierrokseen, mutta muuten sijoitukset suuntautuivat vuoden aikana lähinnä pörssiosakkeisiin.



"Kuukausitulojen kasvattaminen 300 eurolla vuoden loppuun mennessä"
Tilanne: Tavoite saavutettu

Vaikka säästeliäisyys on hyve, olen itse vahvasti sitä mieltä että tehokkaimpia tapoja kasvattaa omaa varallisuutta on pyrkiä aktiivisesti kasvattamaan omia säännöllisiä tuloja. Onnistuin kesällä sopimaan itselleni palkankorotuksen, jonka myötä tuloni kasvoivat jopa reilusti yli tuon asettamani tavoitteen. Samalla kuitenkin työnkuvani muuttui kiireisemmäksi, jonka on valitettavasti näkynyt myös blogikirjoittelun määrässä.



"Nettovarallisuuden kasvattaminen 200000 euroon"
Tilanne: Tavoitetta ei saavutettu

Jos muut numerotavoitteet olivat hieman turhan lepsuja, niin tämä tavoite oli tietoisen haastava. Jo tammikuussa tiesin, etten tulisi saavuttamaan merkkipaalua ellei joku omistamistani kasvuyrityksistä ilmoittaisi kasvaneesta valuaatiosta. Kun tätä ei tapahtunut, jää tavoitekin näillä näkymin saavuttamatta. En ole vielä tehnyt tilinpäätöstä koko vuoden osalta, mutta luulen kokonaisvarallisuuteni asettuvan vuoden vaihteessa 185-190K€ tienoolle.



Karkeasti laskettuna tavoitteista siis täyttyi hieman yli puolet. Se, onko se paljon vai vähän riippuu paljolti perspektiivistä. Jos tulospalkkaukseni olisi sidottu näiden tavoitteiden 100% saavuttamiseen, olisi tiedossa vain puolikas bonus vuoden lopulla. Toisaalta monissa tavoitejärjestelmissä ei edes pyritä 100% suoritukseen, sillä se johtaisi liian varovaisesti asetettuihin tavoitteisiin.

Olen itse kohtuullisen tyytyväinen saavutuksiin ja erittäin tyytyväinen siihen, että ylipäätään asetin alkuvuodesta itselleni tavoitteita sijoittamisen suhteen. Kokemuksesta viisastuneena osaan toivottavasti asettaa ensi vuoden tavoitteet hieman realistisemmin. Pyrin myös seuraamaan tavoitteita hieman aktiivisemmin pitkin vuotta, jotta ne pysyvät kirkkaana mielessä aina vuoden loppuun saakka. Kirjoittelen lisää vuoden 2017 tavoitteista tammikuun lopulla, kunhan ehdin naputtelemaan vuosiraportin ensin.

7 kommenttia:

  1. Hyvä teksti.

    Tavoitteiden asettaminen, kirjaaminen ja julkaisu on jo pelkästään sellainen toimenpide, jolla erottuu valtaosasta ihmisistä.

    Itselläni tavoitteenasetannan pohjana on "miksi" kysymyksen kirkastaminen. Kun on selvillä "miksi" jotain tavoittelee, tekemisen fokus ohjautuu kuin itsestään tärkeisiin asioihin.

    Itse olen huomannut, että liian "realististen" tavoitteiden asettaminen ei toimi. Vuositavoitteen pitää olla sellainen, että pelkästään nykyisen kaltaisen toiminnan jatkamisella siihen ei pääse. Itse kaksinkertaistan tämän vuoden toteuman ensi vuoden tavoitteeksi. Vielä en tiedä, miten siihen pääsen mutta sitä miettimällä keksin varmasti keinot, jolla saavutan 80% tavoitteesta, joka on reilusti yli tämän vuoden toteuman.

    Lopuksi totean, että osa sun tavoitteista oli enemmänkin keinoja ja toimenpiteitä. "6 uuden sijoituskirjan lukeminen" on ikäänkuin ilmassa roikkuva toimenpide. Se voisi liittyä esim. tavoitteeseen "nettovarallisuuden kasvattaminen 200k€", jonka yhtenä keinona olisi Nordnetin superluoton hakeminen ja hyödyntäminen, jota ennen pitää opiskella kirjoista velkavivun hyödyntämistä osakesijoittamisessa. Toivottavasti et ota tätä kritiikkinä vaan ideana, miten kortilla olevaa aikaa voi tehokkaasti kohdistaa juuri niihin toimenpiteisiin, joilla suurin merkitys tärkeimmän tavoitteen saavuttamisen kannalta.

    Tsemppiä uuteen vuoteen.

    PS. Oletko lukenut kirjan "The One Thing". Kannattaa tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Olen samaa mieltä siitä, että näissä tämän vuoden "tavoitteissa" menivät vähän puurot ja vellit sekaisin. Tänä vuonna pyrin jakamaan tavoitteet enemmän mainitsemallasi tavalla "aitoihin" tavoitteisiin ja niiden alle miettimään tavoitteita edistäviä toimenpiteitä jotka voisivat mieluusti olla myös selkeästi mitattavissa.

      Edellämainitulla tavalla toimiessa olisi myös hyvä, että tavoitteet olisivat vaikeita tai jopa tietoisen mahdottomia saavuttaa. Tällöin tulee kurotettua tarpeaksi korkealle, mikä ei välttämättä tapahdu jos pyrkii asettamaan tavoitteet siten että kaikki ruksit tulevat vuoden loppuun mennessä ruksittua.

      Kiitos myös kirjavinkistä! Ei ole vielä tullut luettua, mutta taidan ottaa ensi vuoden lukulistalle. :)

      Poista
  2. Tavoitteiden kirjaaminen on hyvä. Vaikka niistä saavuttaa vain osan se on enemmän kuin monella! Olen törmännyt seuraavaan sanotaan: "Shoot for the moon. Even if you miss, you'll land among stars!" 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kunnianhimoa pitää olla! Liian lepsut tavoitteet eivät ohjaa tekemistä toivotulla tavalla.

      Poista
  3. Tavoitteiden kirjaaminen on hyvä. Vaikka niistä saavuttaa vain osan se on enemmän kuin monella! Olen törmännyt seuraavaan sanotaan: "Shoot for the moon. Even if you miss, you'll land among stars!" 😊

    VastaaPoista
  4. Itse voisin kokeilla olla ensi vuoden ihan tavoitteetta. Mielenkiintoista nähdä pääseekö millaisiin tuloksiin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos "peruspaketti" on kasassa, niin homma voi soljua ihan omalla painollaankin oikeaan suuntaan. Vaarana on kuitenkin rönsyily ja fokuksen puute, joka voi johtaa siihen ettei keskity oikeisiin asioihin.

      Poista