18. tammikuuta 2018

Jenkki-ETF:iä sittenkin tarjolla - ainakin Danske Bankin asiakkaille

Vuodenvaihteen sijoitusaiheisissa keskusteluissa tunnuttiin käsittelevän vain yhtä asiaa: MiFiD II -direktiiviä, jonka johdosta Yhdysvaltoihin listatut ETF- ja ETN-tuotteet katosivat kokonaan eurooppalaisten sijoittajien ulottuvilta. Moni vaikkapa Vanguardin tai SPDR:än tuotteiden varaan rakentanut joutui yhtäkkiä toteamaan, ettei kaupankäynti enää olisikaan mahdollista. Itsekin totesin salkkuni allokaatioon kuuluvien VXF, VNQ ja VNQI -ETF:ien olevan jatkossa poissa pelistä.

Onnekseni tarkoituksenani on tosiaan ikiholdata salkun omistuksia, joten muutos ei käytännössä aiheuttanut välittömiä vaikutuksia strategiaani. Kerkesin vielä ennen vuodenvaihdetta tankata ko. lappuja lisää. Olen kuitenkin erittäin harmissani tällaisesta sijoittajien holhoamisesta ja rahavirtojen keinotekoisesta ohjaamisesta "vastaaviin" eurooppalaisiin ETF:iin. Ajattelen kuitenkin optimistisesti, ettei näin järjetön säädös voi kovin kauaa pysyä voimassa.

Nyt vaikuttaisi jo siltä, että säädöksen yksityiskohdista on hieman erilaisia mielipiteitä. Tanskan finanssivalvonta on tulkinnut lausunnossaan, että sijoittajat saavat yhä tehdä kauppaa ETF-tuotteilla, kunhan se tapahtuu itsenäisesti online-kanavassa. Välittäjät saisivat siis pitää intrumentit sijoittajien saatavilla, mutta tuotteita ei saisi markkinoida tai tuoda esiin millään tapaa.

Kotimaassa toimivista välittäjistä ainakin Danske Bank onkin pitänyt tuotteet asiakkaidensa saatavilla. Kuultuani asiasta itse, mainitsin tilanteen Twitterissä ja sain vahvistavan vastauksen Danske Bankin asiakaspalvelulta:



Olen iloinen siitä, että Danske Bank on päättänyt noudattaa asiakasystävällistä linjaa MiFiD II -kannassaan. Samaan aikaan olen kuitenkin ärsyyntynyt kaikesta sekoilusta ja ristiriitaisesta viestinnästä direktiivin toimeenpanon ympärillä. Sijoittajien tasavertaisen kohtelun vuoksi toivon, että muutkin välittäjät seuraisivat esimerkkiä. Parasta olisi, jos Suomen Finanssivalvonta voisi siunata linjan, jotta mm. Nordnetin, Nordean ja OP:n asiakkaat eivät olisi eriarvoisessa asemassa sijoitustarjonnan suhteen.

Mitä mieltä olette tilanteesta?

5 kommenttia:

  1. Joo tässä olisi varmaan aihetta tehdä valitus EU:n oikeusasiamiehelle tai jollekkin vastaavalle taholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finanssivalvontaviranomaisten linjausten pitäisi kyllä mielestäni olla yhteneviä EU:n sisällä. Mietin tosin myös, että poikkeaako Tanska tässä jotenkin yleisesti linjasta ja olisiko valituksen tuloksena vain heidänkin linjansa kiristyminen.

      Pankithan joka tapauksessa kilpailevat asiakkaista ihan normaalein kilpailukeinoin. Eli jos Danske Bank saa kaapattua asiakkaita kilpailijoiltaan, niin muillakin pankeilla on varmasti painetta höllentää rajoitteita.

      Poista
    2. Toivottavasti Tytti Tuppurainen on tappurainen. Hän ainakin Nordnetin viestinnässä on sanonut, että ETF:t pyritään saamaan kaupankäynnin piiriin mahdollisimman nopeasti.

      Poista
    3. Hienoa! Toivottavasti toimivat pikaisesti, nyt olisi VNQ pitkästä aikaa ostohinnoissa. :)

      Poista
    4. Hienosti pelittää kaupankäynti jenkki ETF:illä edelleen Danskessa. Kaupankäyntikulutkin edulliesemmat kuin Nordealla/Nordnetilla.

      Poista