2. lokakuuta 2016

Q3 2016 kvartaalikatsaus

Vuoden 2016 kolmas vuosineljännes oli blogini osalta hiljaista aikaa. Kesälomatauko venyi suunniteltua pidemmäksi, kun lomalta palatessani roolini palkkatöissä muuttui vastuullisemmaksi ja matkustelu lisääntyi selvästi. Niinpä blogikirjoittelu jäi harmikseni hieman taka-alalle, kun työkiireet ja uuteen rytmiin totuttelu veivät kaiken huomion. Sijoitusharrastukseni ei kuitenkaan ole ollut paussilla, kuten Sharevillessä salkkujani seuraavat ovat ehkä huomanneetkin. Edellinen kvartaali oli itseasiassa  kaupankäynnin suhteen varmaankin aktiivisin tähän asti. Tämä selittyy enimmäkseen osinkosalkkuuni käyttöön ottamastani Superluotosta*, jota intouduin hyödyntämään selvästi alkuperäistä suunnitelmaani enemmän.

Kvartaali sai Brexit-äänestyksen yllätystuloksen myötä varsin mielenkiintoisen alun, joka ei yllättäen kasvanutkaan suuremmaksi sukellukseksi, vaan suorastaan kiritti kursseja entistä ylemmäksi - mm. S&P500-indeksi rikkoi useampaan kertaan kaikkien aikojen ennätyksensä. Parhaat ostopaikat nähtiinkin aivan heinäkuun alussa, jolloin hankin osinkosalkkuun Svenska Handelsbankenia. Syyskuun lopussa nuo ostot olivat n. 25% plussalla. Tein kvartaalin aikana lähes 50 ostoa, joista tosin iso osa oli Nordnetin kampanjan puitteissa tehtyjä pieniä ilmaisostoja.

Vuosineljänneksen suurimmat sijoitusliikkeeni liittyivät Nordeaan ja solar-yrityksiin. Myin poikkeuksellisesti Nordean pois osinkosalkustani osakkeiden oltua Panama-kohun myötä yli 20% tappiolla. Tarkoituksenani oli hieman myöhemmin ostaa osakkeet pohjahintaan takaisin ja kuitata näin samalla hieman tappioita verotukseen, mutta yllätyksekseni kurssi elpyikin nopeasti huomattavasti kalliimmalle tasolle, enkä ehtinyt kyytiin mukaan. Niinpä päätin jättää Nordean toistaiseksi odottamaan edullisempia kurssitasoja ja tartuin sen sijaan kohtuullisemmin arvostettuun Sampoon.

Loppukesän suurin sijoituspäätökseni oli ryhtyä painottamaan aurinkoenergiayhtiöitä roimasti enemmän pitkässä salkussani. Avasin toukokuussa pienen position First Solariin ja kuvittelin kurssitason olevan jo silloin kohtuullisen edullinen yrityksen laatu huomioiden. Kvartaalin aikana solar-kentässä kävi kuitenkin aikamoinen myllerrys, jonka johdosta kaikkien alan toimijoiden kurssit syöksyivät lähes hämmästyttävän alhaisille tasoille. Teinkin päätöksen jatkaa First Solarin ja myöhemmin myös Jinko Solarin ostoja kurssin pudotessa, mikä tarkoitti oman lisäpääoman puutteessa myös Superluoton* aktiivista hyödyntämistä. Solar-firmojen paino nousi hetkellisesti salkussani varsin suureksi, mutta viime päivien aikana kurssien alettua palautua järkevämmille tasoille aloitin myös ylipainon purkamisen, jonka johdosta tuli kuitattua vielä hieman lisää tappioita kirjanpitoon. Kaikkiaan kvartaalin aikana tuli kirjattua myynneistä hieman yli 1700 euron edestä tappioita, eli puskuria "ilmaisten" osinkojen kuittaamiseen riittää tämän jälkeen ainakin hetken aikaa. Vastaavasti edullisimpaan hintaan ostamani osake-erät saavat muhia salkussani rauhassa hamaan tulevaisuuteen saakka.

Osakesalkun tunnusluvut Q3 lopussa
Salkun markkina-arvo €32 895,46
Salkun hankintahinta €29 640,16
Salkun tuotto (€) €3 255,30
Salkun tuotto (%) 10,98%
Irroneet osingot ja myyntivoitot -€912,54

Osakesalkun markkina-arvo kolmannen vuosineljänneksen lopulla oli 32895,46 euroa, joka on 8278,63 euroa eli prosentuaalisesti 33,63% enemmän kuin Q2 lopussa. Osinkoja kertyi kvartaalin aikana 165,28 euroa, jonka myötä tämän vuoden osinkokertymä nousi 699,73 euroon. Mainitsemiani myyntitappioita kertyi 1706,87 euron edestä. Salkku itsessään on kvartaalin lopulla 10,98% voitolla, mutta myyntitappiot huomioiden tuottoa jää 5,78%. Huomionarvoista on se, että markkina-arvossa on 8779,00 euron edestä luottoa, eli markkina-arvon ripeä kasvu ei suinkaan johdu pelkästään omista säästöistä. Salkun velaton arvo kvartaalin lopussa on 24116,46 euroa.


Salkkujen välisestä allokaatiosta huomaa sen, että olen tyhjentänyt satelliittisalkkuni kvartaalin aikana. Tilanne johtuu suurelta osin päätöksestäni hyödyntää aktiivisemmin luototusta, joka on sidottu osinkosalkkuuni. Niin kauan kun omalla pääomalla on järkevämpää lyhentää sijoitusvelkaa kuin sitoa pääomaa eri salkkuun, tulen todennäköisesti välttämään salkkuun sijoittamista.


TWR-tuottojen osalta suorat osakepoiminnat ovat yhä olleet tuottavampia kuin passiivisiin indekseihin sijoittaminen, joten siltä osin yläpuolella näkyvä allokaatio on hyvin perusteltu. Salkkujen tuottoero on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin viime kvartaalilla, mikä johtunee solar-osakkeiden sukelluksesta. Satelliittisalkun ollessa syyskuun lopussa tyhjä, en saa laskettua sille TWR-tuottoprosenttia.

Salkkujen Q3 TWR-tuotot
Indeksisalkku €426,01 +5,43%
Osinkosalkku €847,58 +8,07%
Satelliittisalkku - -

Brutto-osinkoja kertyi selvästi vähemmän kuin Q2 aikana, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon salkun salkun suuren kotimaisten osakkeiden painon. Uusien sijoitusten myötä paino kuitenkin siirtyy varmasti pikkuhiljaa kohti kvartaaliosinkoja jakavia yrityksiä. Tämän vuoden osinkotavoitteenihan täyttyi jo aikaa sitten, joten kaikki loppuvuoden aikana kertyvät osingot ovat tavoitteiden osalta ikään kuin ekstraa.


Kokonaisvarallisuuteni jatkoi tasaista karttumistaan ja oli kvartaalin lopulla 182525,90 euroa.   Kvartaali oli jopa hieman edellistä vuosineljännestä parempi: Nettovarallisuutta karttui 9470,54 euroa, mikä tarkoittaa kvartaalitasolla 5,47% kasvua.


Kaikkiaan Q3 oli erittäin tyydyttävä vuosineljännes. Haastavasta ja volatiilista markkinasta huolimatta tuottoa kertyi kohtuullisen hyvin ja kokonaisvarallisuuteni jatkoi kasvua tutulla raiteella, jopa hieman keskimääräistä nopeammin. Vuositavoitteekseni määrittämäni 200K€ raja alkaa kyllä näyttää haastavalta saavutettavalta, mutta olihan kyseessä haastava tavoitekin. Toivon mukaan neuvottelemani palkankorotus auttaa vielä tavoitteen saavuttamisessa loppuvuoden aikana.

6 kommenttia:

  1. Hyvin sujuu, itsellä kolkuttelee jo tuo 100k raja =) Vielä olisi hiukan matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää toivoa että sujuu jatkossakin. :) Tsemppiä merkkipaalun metsästykseen!

      Poista
  2. Esimerkillistä toi sun nettovarallisuuden kasvu. Pitää ottaa mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tietyt ajurit kuten vestautuvat osakkeet/optiot ja asunnon arvonnousu ovat tehneet kehityksestä hämmästyttävän lineaarista. Pitää koittaa pitää tahti vakaana jatkossakin.

      Poista
    2. Vakaata kehitystä, onnittelut. Mutta eikö tuo asunnon arvonnousun laskeminen ole hieman hankalaa ja arvailua?

      Poista
    3. Kiitos! Asunnon arvonnousun laskeminen ilman välittäjän arviota on kieltämättä varsin spekulatiivista, minkä vuoksi olenkin ollut kohtuullisen konservatiivinen arviossani ja olen päivittänyt hinta-arviota hyvin harvakseltaan. Apuna toimii taloyhtiön ilmoittama myytyjen asuntojen keskineliöhinta ja alueen yleisen hintatason seuraaminen.

      Nettovarallisuuslaskelmani on nykyisellään muutenkin varsin teoreettinen mittari, sillä iso osa "varallisuudestani" koostuu likvidin omaisuuden sijaan listaamattomien yritysten osakkeista ja optioista. Niinpä on todennäköistä että jossain vaiheessa varallisuuteni dippaa isosti firmojen mennessä konkurssiin tai kasvaa äkillisesti yritysten valuaatioiden päivittyessä rahoituskierrosten tai exitin yhteydessä.

      Poista