15. tammikuuta 2016

Sijoitus- ja varallisuustavoitteet vuodelle 2016

Kun edellisen vuoden tilinpäätös on tehty, on seuraavaksi hyvä hieman miettiä mitä haluan saavuttaa vuoden 2016 aikana. Viime vuosihan ei ollut osakesijoittamisen suhteen missään nimessä kovin tavoitteellinen, vaan täynnä alkuinnostuksen huumassa tehtyjä erilaisia kokeiluja. Pyrkimyksenä oli lähinnä perehtyä sijoittamiseen syvemmin ja ikään kuin kastaa pää vihdoin kunnolla veden alle, jotta osakesijoittamisesta alkaisi pikkuhiljaa kertyä ymmärrystä, kokemusta ja edes jonkinlaista rutiinia. Nyt kun ensimmäiset kantapään kautta koetut opit on omaksuttu ja toisaalta saatu kokea myös ensimmäisten voitolla tehtyjen myyntien riemu, on aika pyrkiä viemään harrastusta hieman kypsempään ja tavoitteellisempaan suuntaan.

Tavoitteiden asettaminen on mielestäni mainio tapa ohjata omaa käyttäytymistä rationaalisemmaksi ja pitkäjänteisemmäksi. Ilman minkäänlaisia määritettyjä tavoitteita ja suunnitelmallisuutta tekeminen jää helposti hieman epämääräiseksi ja selvän suunnan puuttuessa saattaa helposti sortua lipeämään "kaidalta polulta". Sijoitusharrastuksen suhteen tämä voi johtaa esimerkiksi tavoiteallokaatiosta poikkeamiseen, liian heikkoon hajautukseen tai turhan impulsiivisiin ostoihin. Tavoitteiden avulla voi pyrkiä motivoimaan itseään pitämään päämäärä mielessä, mikä voi olla erittäin hyödyllistä kun puhutaan pohjimmiltaan melko tylsästä pitkäaikaissäästämisestä. Tavoitteet ja suunnitelmallisuus voivat olla arvaamattoman arvokkaita erityisesti aikana, jolloin volatiliteetti on suurta ja salkku tuntuu sulavan päivä toisensa jälkeen pienemmäksi.

Olen määrittänyt itselleni vuoden 2016 tavoitteiksi seuraavat tehtävät:
  • Suorista osakepoiminnoista koostuvan kakkossalkun allokaation ja sääntöjen luominen
  • Osakkeiden oman seurannan ja raportoinnin parantaminen
  • Nordnetin Superluoton hakeminen
  • Salkkujen välisen tavoiteallokaation saavuttaminen
  • Vapaaehtoisen eläkesäästön allokaation suunnittelu ja painotus koko sijoitusvarallisuus huomioiden
  • Alustava perehtyminen asuntosijoittamiseen
  • Kuuden uuden sijoitusta käsittelevän kirjan lukeminen
  • Kolmen perusteoksen uudelleen lukeminen

Sijoitusten ja varallisuuden tunnuslukujen osalta tavoitteet ovat seuraavat:
  • Sijoitussalkun arvon nostaminen 20000 euroon
  • Osinkotulojen määrän korotus 400 euroon
  • 5000€ lisäsijoitus pörssin ulkopuolisiin osakkeisiin
  • Kuukausitulojen kasvattaminen 300 eurolla vuoden loppuun mennessä
  • Nettovarallisuuden kasvattaminen 200000 euroon

Tavoitteisiin listaamani tehtävät ovat enimmäkseen kohtuullisen suoraviivaisia toteuttaa ja tulisivat varmaan enimmältä osin tehdyksi ilman mitään virallista listaustakin. Tavoitelistaus kuitenkin pakottaa palaamaan tehtävien ääreen pitkin vuotta ja varaamaan niille tarvittavan ajan. Allokaatioon, sääntöihin ja seurantaan minulla on jo aika selkeitä ajatuksia, joten enemmän kyse on siitä että ne pitäisi saada pureksittua jotenkin selkeään muotoon ja kirjattua ylös. Salkkujen välisen tavoiteallokaation saavuttaminen voi olla hieman hankalampaa, eikä välttämättä edes järkevää, mikäli se vaatii onnistuakseen turhia myyntejä.

Nordnetin Superluoton* hakeminen on ollut minulla agendalla jo jonkin aikaa. Olen kuitenkin odotellut että saisin kasvatettua salkun vakuusarvoa hieman suuremmaksi, jotta olisi jotain mitä vastaan luottoa ottaa. Tällä hetkellä salkkuni ei ole vielä hajautettu riittävästi kaikista halvimman koron saamiseksi, joten koitan todennäköisesti saada hieman tasapainotettua salkua ennen luoton hakemista. Kuten totesin muutama päivä sitten Twitterissäkin, minun täytyy myös luoda itselleni selkeät pelisäännöt ennen kuin alan käyttämään vipua

Kirjallisuuden lukemiseen koitan varata aikaa, sillä tein itselleni uudenvuodenlupauksen lukea enemmän kirjoja tänä vuonna. Olen myös yleensä pyrkinyt lukemaan joitain merkittävimpiä perusteoksia silloin tällöin uudestaan, jotta perusasiat säilyisivät kirkkaana mielessä kaiken tietotulvan keskellä. Tänä vuonna erityisesti asuntosijoittamiseen liittyvä kirjallisuus kiinnostaa, sillä aikomuksenani on muutaman vuoden aikajänteellä hajauttaa sijoituksiani myös sijoitusasuntoon tai pariin. Pohjatyö on kuitenkin hyvä aloittaa jo nyt.

Lukujen valossa tavoitteet tälle vuodelle ovat aika kovat, eivätkä välttämättä kovin helppoja saavuttaa mikäli bear-markkina syö tuotot ja salkun arvon vuoden mittaan. En aio tästä kuitenkaan välittää liikoja, vaan jatkaa strategian mukaista sijoittamista ja pitää katseen horisontissa. Tavoitteiden saavuttaminen riippuu myös suuresti siitä millaiseen asentoon kurssit asettuvat vuoden lopussa.

Sijoitussalkun arvon nostaminen 20000 euroon on tavoitteena hyvin selkeä. Nykyisillä n. 600 euron kuukausisäästöillä ja nykysalkun odotettavissa olevilla osingoilla pitäisi päästä jo lähelle tavoitesummaa. Verrattaessa salkun arvoon viime vuoden lopussa puhutaan kuitenkin arvon tuplaamisesta, joten ihan vähäpätöisestä tavoitteesta ei silti ole kyse. Osinkotulotavoitteen osalta puhutaan peräti tulon yli satakertaistamisesta, sillä viime vuonna osinkoja tuli vain 3,71 euroa. Laskeskelin että jo nykyisillä omistuksilla osinkoja voi odottaa yli 300 euron edestä, joten hieman pitäisi vielä lisätä osingonmaksajia salkkuun vuoden mittaan. Haasteena voi olla kotimaisten osakkeiden kevätpaino osingon irtoamisen suhteen, minkä vuoksi loppuvuoden mahdolliset lisäsijoitukset eivät ehtisi tuottaa tuloa enää tänä vuonna.

Mikäli minulle avautuu tilaisuus sijoittaa lisää jo omistamiini pörssin ulkopuolisiin yrityksiin, aion varautua siihen 5000 euron panostuksella. En ole varma kuinka nopeasti kykenen tuon summan säästämään, mutta toisaalta varmuutta ei ole sijoitustilaisuuden tarjoutumisestakaan. Aion siis murehtia asiaa vasta sitten mikäli tilanne osuu kohdalle. Kuukausitulojen kasvattamiseksi yritän saada keksittyä uusia mahdollisia tulonlähteitä ja myös pyrkiä neuvottelemaan omaa kuukausipalkkaani hieman korkeammaksi viimeistään vuoden loppuun mennessä. Nähdäkseni tähän voisi olla ihan kohtalaisen hyvä mahdollisuus, sillä edellisestä palkankorotuksestani on jo aikaa.

Kenties merkittävimpänä merkkipaaluna on 200000 euron nettovarallisuuden saavuttaminen. Tämän saavuttaminen vaatii jo onnistuneita sijoituksia ja myös hyvää tuuria. Pelkillä osakesijoituksilla tätä tavoitetta en kuitenkaan tule missään nimessä saavuttamaan, vaan merkittävimpänä ajurina tälle tavoitteelle tulevat olemaan omistamieni pörssin ulkopuolisten yritysten valuaation mahdollinen nousu ja optiopotin kasvu.

Mielenkiinnolla odotan mitä tuleva vuosi tuo mukanaan - alkuvuosi on ainakin ollut aikamoista ryminää. Sijoituspäiväkirja tulee olemaan pidemmän päälle oiva työkalu tapahtumien ja omien tunnelmien taltioimiseen. Blogini ylitti muuten juuri kahden ensimmäisen viikon jälkeen tuhannen sivunlatauksen rajan! Itse en sentään ole ihan noin ahkerasti ole omia merkintöjäni selaillut, joten ainakin joku on siis löytänyt lukemaan juttujani.

2 kommenttia:

  1. Vuodenvaihteessa on saatu paljon uusia sijoitusblogeja (myös omani niiden joukossa), joista tätä ainakin seuraan mielelläni. Selkeästi esitettyä suoraoikoista tekstiä on kiva lukea, keep up the good work!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Vuoden vaihde on mainio aika aloittaa kirjoittelu, kun samalla pääsee reflektoimaan mennyttä vuotta ja asettamaan suuntaviivoja alkavalle "tilikaudelle". Antoisaa sijoitusvuotta!

    VastaaPoista